Tämä on ihka ensimmäinen kerta, kun minulla on oma blogi. Olen siis aivan keltanokka näissä hommissa. No jospa sitä tästä pikkuhiljaa oppii, miten blogia pidetään:)

Perustin blogini sen vuoksi, että saisin helposti kerättyä itselleni kesähäidemme 2012 ideoita ja saisin purkaa ajatuksiani tänne. Toivottavasti blogista on iloa myös muille häitään suunnitteleville, ainakin itse olen käynyt ahkerasti lukemassa erilaisia hääblogeja.

Meidän häät ovat siis kesällä 2012. Olisin toivonut häitä jo kesälle 2011, mutta avomieheni on perustanut oman toiminimen ja minä valmistun vuoden sisällä, joten kaikki on vielä aivan auki sen suhteen, onko meillä varaa säästää nyt vielä niin paljon häitä varten tai että missä ylipäätään vuoden päästä asumme. Aluksi olin hieman surullinen, kun olin jo niin ehtinyt unelmoida kesähäistä 2011. Menimme kihloihin syksyllä 2009 ja ajattelin, että se pari vuotta kihloissa on ok, ja sitten kulta kosisi..Mutta sitä ei ole vielä tapahtunut:) Hän on kuitenkin sanonut, että kesällä 2012 mennään naimisiin..Kosintaa siis odottelen:)

Jättäkää ihmeessä merkintää, jos blogiini eksytte:) Hyvää alkavaa kesää kaikille!